Työttömyys – suomalaisen yhteiskunnan pahin ongelma

Viimeisimmät työttömyystilastot osoittavat ongelmien pahentuneen taantuman pitkittymisen seurauksena. TEM:n mukaan helmikuun lopussa Suomessa oli yli 355 000 ihmistä ilman työtä. Heistä pitkäaikaistyöttömiä on 102 500. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut lähes viidenneksellä viime vuodesta.

Työttömyyden pitkittyminen on paitsi taloudellinen, myös sosiaalinen ongelma. Työ on paljon muutakin kuin toimeentuloa. Se on osallisuutta, sosiaalisia suhteita ja yhteenkuulumista. Työn saamisen merkitys näkyy paitsi rahatilanteen helpottumisena, myös yleisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisääntymisenä. Erityisen totta tämä on suomalaisessa työkeskeisessä kulttuurissa, jossa uudelta ihmiseltä tavataan helposti kysyä nimen jälkeen ”mitä sinä teet työksesi?”.

Kun yli vuoden työttömänä olleita on maassa sata tuhatta ja määrä kasvaa joka kuukausi, tarvitaan vakavampia toimia. Kun perinteisistä tarjontatoimista ei vaikuta olevan riittävää hyötyä, on pohdittava miten lisätä sellaisen työn kysyntää, jonka avulla työkyvyn ylläpitäminen säilyy.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti ratkaisuksi töiden takaamista pitkäaikaistyöttömyyden uhkaamille ihmisille. Ideana on katkaista pitkittyvä työttömyys takaamalla koko- tai osa-aikainen työpaikka, josta maksetaan asiaankuuluva, työehtosopimuksen mukainen palkka. Työtä voisivat järjestää kunnat, järjestöt tai yksityiset, esimerkiksi ns. sosiaaliset yritykset. Työjakso kestäisi aluksi muutamia kuukausia tai pidempäänkin. Keskeistä on työelämävalmiuksien ylläpito, toimeentulon parantaminen sekä syrjäytymisen ehkäisy.

Esimerkkejä mahdollisuuksista tarjoavat jo nyt mm. Vantaa, Tampere ja Vaasa, jossa pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty erilaisiin avustaviin tehtäviin pientä, mutta kuitenkin oikeata palkkaa vastaan. Vantaan kaupunki tilasi maaliskuun lopulla 400 työtöntä kumppaneiksi vanhusten kotihoitoon. Juuri tästä on kysymys Rinteen mallissa – esimerkiksi kotipalvelun kumppanit voivat tehdä vanhusten hoidon avustavia tehtäviä kuten kaupassa käyntiä, pieniä korjaustöitä sekä ulkoilussa avustamista. Näin helpotetaan kotipalvelun henkilökunnan kiirettä ja parannetaan kotona asuvien vanhusten elämänlaatua.

Avustavan hoivatyön lisäksi kyse voisi olla teknisemmistä töistä, nuorten tai lasten kanssa tehtävästä työstä, puhtaanapidosta, kierrätyksestä ja niin edelleen. Arvokkaista ja tärkeistä töistä, jotka nyt jäävät osin tekemättä. Tällainen toimintatapa on yleistä monissa maissa, erityisesti Tanskassa ja Ruotsissa. Tiedämme, että vanhusten suuri ongelma kaupungeissa on yksinäisyys ja avuttomuus. Kun samalla meillä on runsaasti työttömiä, on kysyttävä, voitaisiinko nämä asiat yhdistää niin, että kaikki hyötyisivät ja ketään ei jätettäisi oman onnensa nojaan.

Luonnollisesti kullekin takuutyön pariin tulevalle henkilölle pyrittäisiin etsimään hänen omaa kiinnostustaan tai soveltuvuuttaan mahdollisimman hyvin vastaava tehtävä. Sosiaalisista ongelmista kärsiviä ei sijoitettaisi vanhusten tai lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön. Työkyvyttömät eivät myöskään, määritelmällisesti, kuulu työtehtäviin vaan kuntouttavien toimenpiteiden piiriin. Tärkeää on, ettei ihmisiä laiteta töihin, jotka eivät heille sovi ja jotka vaativat korkean tason ammattitaitoa nimenomaan tietyltä alalta.

Olemassa olevat kokeilut osoittavat, että kun työtön pääsee mukaan yhteiskuntaan, toimintakyky kohentuu ja tulevaisuus näyttäytyy valoisammalta. Jatkossa työvoiman tarve on erityisen suuri hoiva – ja hoitotyössä. Joku saattaakin saada tällaisesta kokeilusta kipinän jatkaa alalla ja kouluttautua ammattilaiseksi.

Tärkeä kysymys koskee korvaustasoa, jolla työtä teetettäisiin. Reilusta työstä kuuluu maksaa reilu palkka. Esityksiä, jossa matalan sosiaaliturvan eteen teetetään työtä palkatta, ei tule hyväksyä. Niissä on kyse orjatyöstä. Tärkeätä on, että avustavasta työstä jää aina enemmän käteen kuin sosiaaliturvasta.

Työttömälle taloudellisen tilanteen helpottuminen heijastuu positiivisesti kotimarkkinoille samalla, kun tehdyn työn tulos näkyy parempana elämänlaatuna ja elinympäristönä meille kaikille. Mikäli takuutyöt auttaisivat ihmisiä työllistymään uudelleen avoimelle sektorille, säästäisi tämä työttömyysmenoissa pitkällä aikavälillä. Lisäksi työstä kokonaan syrjäytymiseen pahimmillaan liittyvät lieveilmiöt vähenisivät ja mikä tärkeätä – moni nyt tekemättä jäävä tärkeä työ tulisi tehdyksi.

Lopulta tärkeintä on omanarvontunnon palauttaminen ja oikeus osallistua yhteiskuntaan myös työn kautta. Jokaisella on annettavaa yhteiseksi hyväksi. Jos markkinat eivät kykene ihmisille riittävissä määrin työtä tarjoamaan, on yhteiskunnan velvollisuus auttaa ihmisiä mahdollisimman hyvään uuteen alkuun ja kiinni työn syrjään.

Avioliitto- ja parisuhdetarkastajat lakisääteisiksi!

Suomi on täynnä vaikeuksissa olevia avioliittoja ja parisuhteita. Avioliitto- ja parisuhdekriisit lisäävät jo entisestään kuormittuneen terveydenhuollon kustannuksia, koska parisuhdekriiseissä elävät sairastelevat muuta väestöä useammin ja ovat alttiimpia erilaisille tartunnoille. Lisäksi päihteiden käyttö ja siitä aiheutuvat haitat ovat avio- ja parisuhdekriiseissä kamppailevilla muuta väestöä yleisempiä.

Suomesta löytyy jo muun muassa verotarkastajat, työsuojelutarkastajat, EU-tarkastajat, ulkomaalaistarkastajat, työterveyshuoltotarkastajat sekä palotarkastajat. Minkään viranomaisen tehtäviin ei kuitenkaan kuulu avioliitto- ja parisuhdetarkastusten tekeminen. Suomeen on välittömästi säädettävä laki, joka velvoittaa alueelliset tai valtakunnallisen tason valtiolliset toimijat palkkaamaan avioliitto- ja parisuhdetarkastajia, joiden lakisääteinen tehtävä on tarkastaa suomalaisia avioliittoja ja parisuhteita.

Avioliitto- ja parisuhdetarkastuksilla tarkastajina toimivat virkamiehet ja – naiset menisivät tarkastettavana olevan avioliiton tai parisuhteen osapuolten kotiin, joko etukäteen ilmoittaen tai yllättäin. Tarkastuksella selvitettäisiin ovatko avioliiton tai parisuhteen osapuolet parisuhteen luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvittäneet ja tunnistaneet parisuhteesta, sen tilasta, yhteisestä kodista, muusta ympäristöstä ja olosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät suhteen turvallisuudelle ja terveydelle. Tarkastuksella tutkittaisiin parisuhteen kirjanpito, johon lain mukaan olisi merkittävä molempien puolisoiden osalta yhteinen parisuhdeaika, omaan itseen käytetty aika, lasten tarhasta hakuvuorot ja kotitöiden tekoon käytetty aika. Tarkastajat kävisivät tarkastuksella läpi myös onko avioliitossa tai parisuhteessa esiintynyt häirintää, epäasiallista kohtelua tai syrjintää, onko tällaista kokenut osapuoli tuonut asian toisen tietoon ja millaisiin toimenpiteisiin tiedon saanut osapuoli on ryhtynyt saatuaan tietoon puolisonsa kokeman vääryyden. Tarkastuksella arvioitaisiin myös mahdollisen psykososiaalisen kuormituksen esiintymistä avioliitossa tai parisuhteessa.

Suhteen osapuolille ja heidän mahdollisille lapsilleen tehtävän suhdekyselyn perusteella jokaiselle suhteelle saataisiin rakkausindeksi, joka osoittaisi tutkimushetkellä todellisen rakkauden määrän parisuhteessa. Indeksin avulla parisuhteen tilaa voitaisiin verrata muihin parisuhteisiin, jolloin saataisiin esiin parhaiten menestyvät parisuhteet. Näistä voitaisiin ottaa esimerkkiä parisuhteita kehitettäessä.

Mikäli avioliiton tai parisuhteen asiat olisivat kunnossa, annettaisiin heille parisuhdekertomuksessa ns. ”puhtaat paperit”. Mikäli suhteessa esiintyisi epäkohtia, voisivat tarkastajat velvoittaa suhteen osapuolia korjaamaan tilanteen lain edellyttämälle tasolle määräaikaan mennessä uhkasakon uhalla. Räikeimmistä tapauksista tarkastajat ilmoittaisivat poliisille, joka aloittaisi esitutkinnan siitä, onko suhteessa tapahtunut tuomittavia tekoja. Parisuhdetarkastajien avulla Suomi nostettaisiin edelläkävijäksi onnellisten parisuhteiden indeksissä.

Hauskaa ja huumoripitoista aprillipäivää jokaiselle lukijalle toivottaen! =)

Suunta Suomelle – SDP:n talouslinja

SDP julkaisi tänään oman talouslinjansa seuraavalle vaalikaudelle. Kokosin tähän siitä mielestäni tärkeimmät pointit. Ohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.

1. VIENTI VETÄMÄÄN

Erikoistumalla ja keskittämällä voimavaroja vaikeimpien globaalien ongelmien ratkaisemiseen Suomi voi nousta kokoaan suuremmaksi toimijaksi. Suomalaisilla yrityksillä on osaamista ja kasvupotentiaalia esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään, puhtaaseen ilmaan ja veteen, energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan, jätehuoltoon ja digitaaliseen teknologiaan liittyvissä ratkaisuissa. Nämä mahdollisuudet on kyettävä hyödyntämään nykyistä paremmin.

2. INVESTOINNIT LIIKKEELLE

Julkinen valta voi omilla investoinneillaan tukea talouden uudistumista, luoda markkinoita uu­sille innovatiivisille tuotteille, palveluille ja teknologioille, huolehtia laadukkaasta infrastruktuu­rista sekä luoda edellytyksiä yksityisille investoinneille. Liikenne-, asunto- ja maankäyttöpolitiikka sidotaan vahvemmin yhteen. Niiden on muodostet­tava saumaton kokonaisuus, joka tukee talouden kasvua, edistää eheää yhdyskuntarakennetta, pitää asumisen kustannukset kohtuullisina ja tukee työvoiman liikkuvuutta. Valtio käynnistää yhdessä kuntien ja yksityisen sektorin kanssa kasvukeskusten asunto- ja inf­rastruktuurin investointiohjelman, jotta tonttitarjonta ja asuntotuotanto kyetään nostamaan väestökehityksen edellyttämälle tasolle. Rakennetun ympäristön asiat keskitetään yhteen ministeriöön. Yritysten toimintaympäristöä kehitetään investointeja ja kasvua tukevaksi. Lupaprosesseja no­peutetaan ja yksinkertaistetaan. Investointien korotettua poisto-oikeutta jatketaan.

3. KOTIMARKKINAT KASVUUN

Merkittävin osa uusista työpaikoista tulee syntymään pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Siksi erityistä huomiota tulee kiinnittää pienten yritysten toimintaedellytysten kehittämiseen muun muassa ALV-alarajaa nostamalla sekä vahvistamalla yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä sosi­aalista turvallisuutta. Oleellista on vähentää yrittämisen aloittamiseen liittyvää riskin kokemusta. Luottamus yhteisiin turvajärjestelmiin vähentää kynnystä aloittaa oma yritystoiminta.

4. RAKENTEET REMONTTIIN

Kestävyysvajeen supistaminen vaatii erityisesti kuntien menojen kasvua hillitseviä rakenneuudistuksia ja julkisen sektorin tuottavuuden kasvua. Avainasemassa on sote-uudistuksen toteut­taminen.

Digitalisaatiota on edistettävä koko yhteiskunnassa. Digitalisaatiolla voidaan alentaa julkisten palvelujen kustannuksia ja kohdentaa resursseja tehokkaammin. Julkisen sektorin ICT-kuluja alennetaan keskittämällä osaamista ja hankintojen ohjausta.

Sosiaaliturvan on aina tuettava työssäkäyntiä. Kannustin- ja byro­kratialoukkuja on purettava edelleen. Perhevapaat jaetaan nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken. Perhepolitiikan uudistusten johtolinjaksi on asetettava lasten paras, työmarkkinoiden tasa-arvon lisääminen sekä työhön osallistumisen tukeminen.

Koulutusjärjestelmän rakenteita on uudistettava siten, että jokaiselle nuorelle kyetään takaamaan toisen asteen tutkinto sekä jatko-opintokelpoisuus. Korkeakoulutuksen laatua ja tarjontaa vahvistetaan siten, että Suomi kykenee nousemaan takaisin koulutetuimpien kansa­kuntien joukkoon. Työikäisten vailla tutkintoa olevien aikuisten osaamistason nostoon on kiinni­tettävä erityistä huomiota.

Osana työllisyyttä edistävää sosiaaliturvauudistusta pitkäaikaistyöttömille taataan mielekäs työ. Osatyökykyisten työllisyyttä parannetaan purkamalla työn tekoa estäviä haitallisia kannusteita ja tarjoamalla työpaikkoja.

5. OIKEUDENMUKAINEN SOPEUTUS

Tulevalla vaalikaudella varaudutaan tekemään päätökset valtiontalouden 4 miljardin sopeutuksesta. Tästä 3 miljardia päätetään heti hallituskauden alussa. Lisäksi päätetään 1 miljardin lisäsopeutuksesta keväällä 2017, jos kehitys sitä vaatii. Hallituskauden alussa päätettävästä 3 miljardin valtiontalouden sopeutuksesta 2 miljardia to­teutetaan menopuolella ja 1 miljardi tulopuolella. Näin varmistetaan sopeutuksen oikeudenmu­kainen jakautuminen, eikä vaaranneta hyvinvointivaltion perusrakenteita.

6. YHTEISTYÖ KUNNIAAN

Sopiminen ja yhteistyö ovat Suomen vahvuuksia. Talouspolitiikan vakauden ja ennustettavuuden palauttami­seksi ja vientivetoisen kasvustrategian käynnistämiseksi on seuraavan hallituksen ensi töikseen käynnistettävä työmarkkinaosapuolten kanssa neuvottelut kolmen vuoden pituisesta työmarkki­naratkaisusta. Valtio voi edistää sopimuksen saavuttamista pieni- ja keskituloisille suunnatulla ansiotuloveron kevennyksellä, työ- ja sosiaalilainsäädännön muutoksilla sekä kasvua edistävillä toimilla. Hal­lituksen on tehtävä hyvää ja rakentavaa yhteistyötä yrittäjäjärjestöjen ja maataloustuottajien edustajien kanssa.

Suomessa kasvamassa maailman liikkumattomin sukupolvi

Liikuntaharrastamisen positiivisista vaikutuksista lapsen terveelliselle kehitykselle oltaneen kiistatta samaa mieltä. Jokaisella lapsella tulisi olla vähintään yksi liikuntaharrastus. On arveltu, että liikunnan harrastaminen voi auttaa lasta selviytymään elämän vaikeista hetkistä. Säännöllinen liikuntaharrastus pitää kiinni arjessa ja antaa lapselle mahdollisuuden kokea yhteenkuuluvuutta ja onnistumisia.

Nykyisin harrastustarjontaa on laidasta laitaan, mutta vanhempien lompakon paksuus määrittelee pitkälti sen, mitä lapsi voi harrastaa. Lasten liikuntaharrastamisen kustannukset ovat lähes kolminkertaistuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Vanhempien taloudellisten resurssien puute voi johtaa tilanteeseen, jossa lapsi ei voi harrastaa lajia, johon hänellä olisi kykyä, intoa ja motivaatiota. Esimerkiksi jääkiekon, tenniksen, muodostelmaluistelun tai ratsastuksen harrastamisen kustannukset ovat karanneet käsistä, eikä monella tavallisella palkansaajalla ole varaa kustantaa lapselleen näitä harrastuksia – puhumattakaan perheistä, joissa on useampia lapsia tai vain yksi vanhempi maksamassa niitä.

Tutkija Mikko Salasuo on todennut, että Suomessa on parhaillaan kasvamassa kenties maailman liikkumattomin sukupolvi. Jo 10-vuotiaat jättävät liikuntaharrastuksen, jos sitä on edes ollut. Tämä on erittäin huolestuttava kehityssuunta, johon yhteiskunnan on puututtava. Liikkumattomuus voi johtaa työssä jaksamisen ongelmiin aikuisena. Suomen on seuraavalla hallituskaudella selvitettävä, miten parhaiten voidaan edistää lasten liikkumista ja toimeenpantava valtakunnallinen lasten ja nuorten liikuntaharrastamista tukeva toimintaohjelma tasavertaisten liikuntaharrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.

Yhteiskunnan tulisi enemmissä määrin tukea sellaista liikuntaharrastustoimintaa, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa ja jota voi harrastaa yhden tai kaksi kertaa viikossa. Tämä mahdollistaisi lapsille ja nuorille myös useamman eri harrastuksen yhtäaikaisesti. Liikunnan merkitys on ymmärrettävä osana kaikkia palveluita. Liikunnan on oltava osa päivähoitoa ja kaikkia opintoja samalla, kun panostetaan heti koulun jälkeen järjestettäviin liikuntakerhoihin. Koululiikunnalla ei saa tappaa lasten ja nuorten halua liikkua ja siksi numeroarvosanoista liikunnassa on luovuttava. Liikuntaharrastukseen on jokaisella oltava mahdollisuus. Liikkuvasta lapsesta kasvaa terve, liikkuva aikuinen.

Kehitysapu – pisara valtameressä

Perussuomalaisten suunnalta on esitetty kehitysapupoliittisia linjauksia, joiden mukaan nykyinen kehitysapu pitäisi lakkauttaa kokonaan. On myös sanottu, että kehitysapua voitaisiin antaa vain kriisiapuun esimerkiksi pakolaisleireille.

Suomen kehityspolitiikan lähtökohtana ovat YK:n vuosituhattavoitteet, jotka tähtäävät äärimmäisen köyhyyden poistamiseen. Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen ohella Suomi tukee kehitysmaita pitkällä tähtäimellä pääsemään irti apuriippuvuudesta vahvistamalla näiden omia voimavaroja. Perussuomalaisten kehitysapumallissa keskityttäisiin päinvastoin lyhyen aikavälin apuun, ”tulipalojen sammutteluun”, jos siihenkään.

Tukemalla köyhimpien maiden kehitystä ja ihmisarvoista elämää Suomi voi kestävällä tavalla estää konflikteja, tukea maailman vakautta ja rauhaa sekä lisätä myös Suomen omaa turvallisuutta. Tukemalla kehitystä ihmisten kotimaissa voidaan estää levottomuudesta johtuvat ja levottomuutta aiheuttavat muuttoliikkeet, joiden seurauksena ihmisten on jätettävä kotinsa ja haettava turvaa muualta. Kehitys kohdemaissa näkyy muun muassa luku- ja kirjoitustaidon, terveyden, koulutuksen, työllisyyden ja turvallisuuden parantumisena. Lisäksi kehitys kolmansissa maissa luo mahdollisuuksia kansainväliselle kaupalle ja myös suomalaisen elinkeinoelämän mahdollisuuksille ulottaa toimintansa kasvaville markkinoille Euroopan ja muiden perinteisten markkina-alueiden kysynnän hidastuttua. Keskinäisriippuvuuden maailmassa kehitysyhteistyö on myös Suomen etu. Siinä on kysymys Suomen uskottavuudesta globaalina toimijana. Suomi on sitoutunut saavuttamaan kehitysyhteistyömäärärahoissa 0,7 prosentin osuuden bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Sanansa pitämisellä on kansainvälisessä politiikassa myös ulkopoliittinen merkitys.

Suomea autettiin silloin, kun omat voimavaramme eivät siihen riittäneet ja ihmisten hätä oli suuri. Miksi siis me emme auttaisi? Kehitysyhteistyö on oikeudenmukaista, sillä kehitys on maailmanlaajuisesti hyvin epätasaista ja eriarvoisuus sekä maiden sisällä että välillä on kasvanut. Kehitysavun antaminen ei tarkoita sitä, ettei samanaikaisesti voitaisi panostaa suomalaisten hyvinvointiin, palveluihin ja eriarvoistumisen vähentämiseen kotimaassa.

Kehitysyhteistyön määrärahat vuonna 2014 olivat 0.55 % bruttokansantulosta. Vertailun vuoksi vuonna 2012 sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaismenot olivat 40,3 % bruttokansantuotteesta. Tästä näkökulmasta katsottuna kehitysyhteistyön määrärahat ovat pisara valtameressä verrattaessa muualle annetun avun prosentuaalista määrää suhteessa suomalaisten omaan hyvinvointiin käytettyyn osuuteen bruttokansantuotteesta. Antaisitko sadasta eurosta 0.55€ apua tarvitsevalle? Minä antaisin.

Ulkoasiainministeriön vuonna 2014 teettämästä tutkimuksesta koskien suomalaisten mielipiteitä kehitysyhteistyöstä ilmenee, että 82 % kansalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä. Olen iloinen, että perussuomalaiset kuuluvat tässä asiassa vähemmistöön.

Erään naisen tositarina – kuka oikeasti auttaisi erityislapsen kanssa?

Naistenpäivänä 8.3.2015

Sain eräältä äidiltä yhteydenoton, jossa hän kertoi arjestaan ja tunnoistaan erityislapsen äitinä. Koska äiti itse haluaa pysyä anonyymina, sovimme, että julkaisen tämän hänen kirjoituksensa blogissani. Tämä on tositarina erään naisen elämästä. 

”Joskus elämä yllättää. Tulee lapsi, joka ei olekaan aivan kuten muut. Ei se mitään, arvelet. Onhan meillä yhteiskunta, joka ei jätä ketään oman onnensa nojaan. Asiat hoituvat, tähän on olemassa jokin apu ja helpotus. Lapsi voi saada ihan hyvän elämän. Me selviämme, vaikka olisikin vaikeampaa.

Mutta ette te välttämättä selviä. Jonain päivänä voit huomata miettiväsi menetkö töistä kotiin, vai ajatko moottoritieltä kallionleikkaukseen. Voit huomata miettiväsi, soitatko ambulanssin itsellesi vai lapsellesi. Sitä ennen on tietysti tapahtunut paljon kaikenlaista. Et ehkä itsekään muista, kuinka paljon ja mitä.

Jossain vaiheessa usko tulevaan vain alkoi hiipua. Ehkä se alkoi silloin, kun jonotitte perheneuvolaan 11 kuukautta. Tai silloin, kun olitte taistelleet lapsen tutkimisesta puoli vuotta ja odottaneet tutkimustuloksia kolme kuukautta vain kuullaksenne, että lapsellanne on erittäin pahoja ongelmia mutta niille ei nyt valitettavasti tehdä mitään koska asiasta vastaavaa henkilöä ei ole olemassa mutta pääsette kyllä heti jonoon kun sellainen jostakin ilmestyy.

Yleensä jonoon on melko helppo päästä. Silloin asialle on tehty jotakin. Ollaan avun piirissä, vaikkei mitään apua saataisikaan. On pidetty palavereita, ja täytetty kaavakkeita. On kerrottu, mikä lapsessa on vialla ja mitä sille on yritetty tehdä. On vakuuteltu, että ollaan ihan normaaliälyisiä ihmisiä, jotka eivät hakkaa lapsiaan ja rajatkin pidetään. Ei olla masentuneita, päihdeongelmaisia, neurootikkoja tai persoonallisuushäiriöisiä. Jos on riittävän vakuuttava, pääsee seuraavaan jonoon, josta sitten lopulta pääsee uuden ihmisen luo kertomaan ja vakuuttelemaan samoja asioita, pitämään palaveria ja täyttämään kaavaketta.

Kerta toisensa jälkeen nielet pettymyksen ja turhautumisen siihen, että kukaan ei auta lasta. Peität väsymyksen ja pelon ja kyyneleet. Olet yhteistyökykyinen ja järkevä, asiallinen ja tasapainoinen, vaikka olet niellyt jo niin paljon että oksennus on kurkussa yötä päivää. Koska jos hetkeksikin herpaannut, voit heittää ikuiset jäähyväiset sille avulle, jonka saamiseksi olet taistellut vuosikaudet. Sen jälkeen syy kaikkeen on äidin väsymys. Mitään ei siis tarvitse tehdä. Äidin pitää vaan jaksaa enemmän. Äidin pitää jaksaa sen lapsen kanssa, jolla on niin paha olo että se hajoaa. Joka ei 8-vuotiaana osaa pukea itse, ei käydä wc:ssä itse, ei syödä itse. Joka haluaa kuolla, koska kuitenkin on riittävän älykäs ymmärtääkseen.

Elämä on loputon työleiri. Pukemista, pesemistä, kädestä pitäen läksyjen tekemistä, puhumista, ohjaamista, opettamista, kuvakorttien selaamista, kiinnipitämistä, loputtomasti samoja ja taas samoja harjoituksia, joista lapsi ei ikinä opi mitään. Aamuviidestä iltayhteentoista, ja pari kertaa siinä välissä. Joka ikinen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi. Palaverissa sinun vihjaillaan vaikuttavan ”väsyneeltä”. Että josko jostain hankkisit apua tuohon väsymykseen. Ja lapsen kanssa pitäisi järjestää kahdenkeskistä aikaa. Se aamuviidestä iltayhteentoista raataminen ei riitä, voisitte aloittaa vaikka jonkin yhteisen harrastuksen.

Jossain vaiheessa saatat tajuta, että taistelit turhaan. Olit luullut väärin, ”apu” tarkoittikin kolmen sentin paperinivaskaa makuuhuoneesi lipastolla. Eikä mitään muuta.”

 

Verorahat pois paratiiseista!

Yksi vaaliteemoistani koskee veroparatiiseja ja sitä, että julkisissa hankinnoissa suosittaisiin kotimaisia yrityksiä, joilla ei ole yhteyksiä veroparatiiseihin.

Sosialidemokraattina ei varmasti yllätä, että mielestäni lähtökohtaisesti hyvinvointipalvelut pitää tuottaa julkisesti, pääosin kunnan, kuntayhtymien tai valtion omana työnä. Se on läpinäkyvin ja luotettavin tapa, jolla verorahat pysyvät paremmin kotimaassa. Järjestöt ja yritykset voivat palveluillaan täydentää julkista palvelutuotantoa. Ajatellaanpa vaikka julkisia terveyspalveluita: ne ovat tasavertaisesti tarjolla jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Ei niistä tarvitse tehdä kauppatavaraa vientimarkkinoille tai antaa niitä voittoa tavoittelevan yrityksen hoidettavaksi.

Nykyisellään hankintoja tehtäessä tarjouspyynnössä on ilmoitettava tarjouksen valintaperuste: halvin hinta vai kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettamisessa voidaan käyttää harkintaa, kunhan ne liittyvät hankinnan kohteeseen ja ovat objektiivisia ja syrjimättömiä.

Vertailuperusteina voi olla esim. laatu, hinta, tekniset ansiot, esteettiset ja toiminnalliset ominaisuudet, ympäristöystävällisyys, käyttökustannukset, kustannustehokkuus, myynnin jälkeinen palvelu ja tekninen tuki, huoltopalvelut, toimituspäivä tai toimitus- tai toteutusaika taikka elinkaarikustannukset. Myös ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat voi olla vertailuperusteina tai esimerkiksi takuuehdot, huoltokustannukset, jätteiden käsittelyyn liittyvät kustannukset tai jälleenmyyntiarvo. Jo nykyisellään mahdollisuuksia kilpailutuksissa siis on.

Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla kerrotaan hankintalain kokonaisuudistuksesta seuraavaa: ”Hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on muun muassa yksinkertaistaa hankintamenettelyjä. Uudistuksessa kehitetään sitä, että esimerkiksi työllisyyteen, terveyteen ja sosiaalisiin näkökohtiin liittyvät tekijät otetaan paremmin hankinnoista huomioon. Lisäksi tarkoituksena on parantaa pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuun, tarkastella kansallisia kynnysarvoja sekä luoda hankinnoille valvontamekanismi.”

Mielestäni hankintalain uudistamisessa tulee mahdollistaa kunnille oikeus sulkea kilpailutuksesta pois sellaiset yritykset, jotka eivät maksa veroja Suomeen eivätkä noudata suomalaisia työehtoja. Joku sanoi tv:ssä, että veroparatiisi-keskustelu on ”so last season”. Päätin ottaa asian vaaliteemakseni, koska olen asiasta eri mieltä.

Eronneet, karanneet ja poispotkitut – aika parantaa asioita!

Haaveilitko aikoinaan ihanasta puolisosta, jonka kanssa voisit jakaa loppuelämäsi? Puolisosta, jonka kanssa voisit turvallisesti kulkea maailman tuiskuissa ja tuulissa kaatumatta, koska rakkautenne olisi niin vahva, että se kestäisi mitä vain? Unelmoitko punaisesta tuvasta ja perunamaasta, jossa niin onnellisesti yhdessä asuisitte ja perustaisitte perheen? Unelmoitko yhteisistä lapsistanne, tytöstä ja pojasta tai oikeastaan oliko sillä väliä, kunhan olisivat terveitä?

Tapahtuiko elämässäsi ihme tavatessasi tulevan puolisosi? Oliko kaikki liian hyvää ollakseen totta? Alkuun olitte hullaantuneita toisiinne, nautitte elämästä. Rakastitte toisianne ja yhdessä viettämäänne aikaa eikä mikään tuntunut voivan tulla väliinne. Muutitte yhteen, menitte naimisiin, lapsia alkoi tulla ja teistä tuli ihan oikea perhe. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tuli ero.

Lähtikö puolisosi yllättäen toisen matkaan? Ilmoitti vain yhtenä kauniina päivänä, ettei enää rakasta, pakkasi tavaransa ja lähti. Löysitkö itse toisen? Huomasit, ettei puolisosi enää sytyttänyt tai ollut oikeastaan sytyttänyt enää vuosiin, joten annoit itsesi rakastua toiseen ja karkasit? Vai loppuiko rakkaus, jonka jälkeen suhteenne yksinkertaisesti kuoli? Osoittautuiko unelmiesi puolisosi väkivaltaiseksi, hankalaksi tai mielipuoliseksi kumppaniksi? Päättyikö suhteenne eroon, koska et enää kestänyt pelkoa tai ahdistusta, joka yhteisessä kodissanne vallitsi?

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 avioeroon päättyi 13 766 avioliittoa, mikä oli 766 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vaikka avioeronneisuus hieman nousi, silti todennäköisyys, että ensimmäinen avioliitto päättyy avioeroon, pysyi samalla tasolla kuin viime vuosina. Vuoden 2013 eronneisuuden mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Lapsiasiavaltuutetun sivuilta voi lukea, että arviolta 30 000 lasta kokee Suomessa vuosittain vanhempiensa eron. Eroon johtaneita syitä on monia, mutta tosiasia on se, ettei palvelujärjestelmämme tarjoa eroperheille riittävästi heidän tarvitsemiaan palveluita.

Palvelujärjestelmä on eroperheiden näkökulmasta rikkonainen ja riittämätön. Tämän vuoksi eroperheiden palveluiden kehittämiseen on panostettava. Palveluiden heikko saatavuus voi jopa lisätä erojen määrää ja aiheuttaa näin inhimillistä kärsimystä. Perheiden yhtenäisyyttä ja selviytymistä olisi tuettava jo siinä vaiheessa, kun eroa aletaan harkita. Ulkopuolinen ja oikea-aikainen tuki voisi pelastaa parisuhteita ja perheitä eron partaalta.

Nykyisellään eroperheiden palveluita ei ole, ne eivät ole riittäviä tai niiden saatavuus on heikkoa. Yhteiskuntamme rakentuu ajatukselle ydinperheestä. Tästä syystä käytännön asioiden hoitaminen eron jälkeen ei ole helppoa ja yksinkertaista ottaen huomioon, että asioita on monesti eron jälkeen järjesteltävä tunnekuohun vallitessa ehkä jopa jaksamisen äärirajoilla.

Mitä tapahtuu nykyiselle asunnolle? Kuka eron jälkeen asuu missäkin? Miten yhteinen omaisuus jaetaan? Missä lapset asuvat eron jälkeen? Pitääkö lasten vaihtaa koulua tai hoitopaikkaa? Miten lasten tapaaminen muualla asuvan vanhemman kanssa järjestetään? Kuka maksaa lapsista elatusta ja kuinka paljon? Miten yhdistää mahdollinen vuorotyö ja lastenhoito? Voidaanko asioista sopia entisen puolison kanssa hyvässä yhteistyössä? Jos ei, niin mitä pitää tehdä? Kuka auttaa? Tarvitsenko oikeusapua? Miten kasvatan lapsia jatkossa? Miten lapsille kerrotaan erosta? Mitä, jos riitaudun entisen puolison kanssa? Miten hoidetaan asioita, jos välit entiseen puolisoon on viileät tai pahasti riitaiset? Mitä sitten, jos lapseni saavat uuden äiti/isäpuolen? Miten suhtaudun häneen? Miten hän suhtautuu minuun? Osaanko hoitaa lapsiin liittyvät asiat asiallisesti vai alanko itse riidan haastajaksi? Joudunko pelkäämään itseni ja lasteni puolesta entistä puolisoa? Järjestyykö elämä enää? Löydänkö joskus vielä uuden onnen? Miten lapset siihen suhtautuvat? Vetäydynkö elämästä vai annanko sille uuden mahdollisuuden? Selviydynkö eron jälkeisistä haasteista yksin? Auttavatko ystävät ja läheiset? Mitä teen, jos tarvitsen apua? Uskallanko pyytää? Kehtaanko? Miten lapset tästä kaikesta selviytyvät?

Tällaisia kysymyksiä eroperheiden vanhemmat pohtivat erotessaan. Erot eivät ole koskaan helppoja ja yksinkertaisia, mutta mikäli vanhemmilla on tahtotila hoitaa asiat lasten kannalta parhain päin, on kultainen keskitie löydettävissä ajan kanssa ja rakentavien keskusteluiden kautta. Jokaisen eroamista harkitsevan tai jo eronneen vanhemman tulisi maksutta saada oikeudellista neuvontaa liittyen lasten asioiden järjestämiseen ja niistä sopimiseen, jotta jokainen osapuoli ymmärtäisi mistä ollaan sopimassa, mitä ollaan sopimassa ja mitkä ovat kenenkin oikeudet ja velvollisuudet sekä millä tavalla sopimuksia voidaan myöhemmin muuttaa.

Eron jälkeisen elämän järjestelemisessä auttaisi palvelujärjestelmän kokonaisvaltainen kehittäminen joustavasti eroperheitä tukevaksi. Asumisen järjestelyissä voitaisiin tulla vastaan siten, että vanhempien niin halutessa heidän asuntonsa järjestyisivät läheltä toisiaan, jolloin lasten olisi helppoa ja vaivatonta tavata molempia vanhempiaan. Mikäli toinen vanhempi asuu kauempana, voitaisiin koulukyytien järjestelemisessä tukea kauempana koululta asuvaa vanhempaa. Kela voisi aloittaa elatustuen maksamisen heti asumuseron astuttua voimaan sille, jonka luona lapsi/lapset asuvat, eikä vanhemman tarvitsisi odottaa pahimmillaan useita kuukausia elatusavun vahvistamispäätöstä. Jos lapsella on eron jälkeen kaksi kotia, joissa lapsi viettää aikaansa 50/50, olisi lapsilisä voitava jakaa vanhempien kesken puoliksi.

Nykyisellään lapselle on vahvistettava pääsääntöinen osoite, jossa lapsi asuu. Esimerkiksi asumistuen osalta lapsen katsotaan asuvan vain tässä pääsääntöisessä osoitteessa, vaikka todellisuudessa lapsi asuisikin vanhemmillaan vuoroviikoin. Lapselle tulisi voida vahvistaa kaksi kotiosoitetta, mikäli lapsi tosiasiallisesti asuu vanhempiensa luona 50/50. Mikäli jompikumpi vanhemmista ei sovitusti kanna vastuutaan lasten asioista eron jälkeen, olisi oikeus asioiden hoitamiseen annettava vanhemmalle, joka lasten asioita tosiasiallisesti hoitaa. Esimerkiksi passin saaminen lapselle voi muodostua hankalaksi, mikäli toinen vanhempi ei ilmesty lupaa passin hankintaan antamaan. Vanhempien riitaisiin erotilanteisiin tulisi kehittää sellaisia toimintatapoja ja – mahdollisuuksia, joiden avulla vahvistettaisiin tasavertaista vanhemmuutta sekä mahdollistettaisiin lapsille turvallinen arki myös vanhempien eron jälkeen. Eroperheiden palveluiden tarve voitaisiin kartoittaa palvelumuotoilua hyödyntäen. Näin saataisiin esille tarpeet ja erilaiset näkökulmat eroperheiden palveluiden kehittämiseksi, eroperheiden tukemiseksi, tasavertaisen vanhemmuuden edistämiseksi ja erityisesti lasten oikeuksien toteutumiseksi vanhempien erotilanteessa. Eronneet, karanneet ja poispotkitut – nyt on aika parantaa asioita!

Lastensuojelu kuntoon

Julkaistu Eespäin-lehdessä 2/2014 kolmannella aukeamalla. Voit lukea jutun myös täältä.

LASTENSUOJELU KUNTOON

”Lastensuojelussa on lähes kaikki pielessä”, nikinmäkeläinen sosionomi (AMK) Tessa Olin täräyttää. Vedettyään hetken henkeä hän täsmentää, että keskeinen ongelma on, että vähäiset resurssit joudutaan käyttämään korjaavaan työhön, vaikka ennaltaehkäisy olisi ratkaisu moniin ongelmiin.

– On karmeaa, että tarvitaan tragedioita, jotta lastensuojelun ongelmista ja sen tärkeydestä aletaan keskustella, hän sanoo. Nyt syntyneen julkisen keskustelun kautta lastensuojelua voidaan kuitenkin päästä korjaamaan.

Olin kertoo, että hänestä ollaan väärällä tiellä, kun perheet saavat apua vasta siinä vaiheessa, jolloin lapset on jo sijoitettu kodin ulkopuolelle. Korjaava työ on vaikeaa ja kallista. Lisäksi inhimillisen kärsimyksen määrä on jo moninkertainen. Lastensuojelun palveluiden ulkopuolelle jää ihmisiä, jotka apua tarvitsevat ja toisinaan apua saa, vaikka tarvetta ei olisikaan. Näin ei voi olla, Olin painottaa.

Lastensuojelun imago myönteiseksi

– Jos saamme lastensuojelun kuntoon, merkitsee se kauhistellun holhouksen vähentymistä, Olin sanoo puhuttaessa lastensuojelutyön maineesta. Hän viittaa siihen, että jos koko palveluketju toimii, lapsia sijoitetaan entistä vähemmän kodin ulkopuolelle ja perheet saavat tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan.

Olinilla on asiaan uudenlainen näkökulma.

– Minusta lastensuojelun työn pitäisi olla kasvatuskumppanuutta. Lastensuojelu ja sen maine pitää saada sellaiseksi, että vanhemmat uskaltavat ottaa yhteyttä, kun lapsen tai nuoren kanssa ilmenee huolia, joista selviytymiseen ei oma osaaminen ja keinot riitä. Tilanteen hoitamiseen tulisi saada kasvatuksellisia neuvoja ja tukea, pelkäämättä sitä, että lapsi otetaan pois.

Perusasiat kuntoon

– Lisää työntekijöitä ja rahaa palveluihin, tulee nopea vastaus puheen kääntyessä siihen miten vaikea tilanne voidaan korjata. Olin painottaa, että ennen kaikkea painotusta pitää saada ennaltaehkäisevän työn puolelle. Tästä huolimatta korjaavan työn määrää ei ole varaa vähentää vielä pitkään aikaan.

– Jos yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on satakin lasta hoidettavanaan, niin tilanne ei helpotu, Tessa Olin painottaa tiukasti. Hän jatkaa sanomalla, että on selvää, että virheitä sattuu, kun aika ei riitä muuhun kuin tilanteiden ratkomiseen paperilla ja ”tulipalojen” sammutteluun.

– Lastensuojelu ei voi lähteä perheiden tarpeista, jos perheiden tarpeita ei tunneta, hän sanoo.

Olin ei halua antaa sitä mielikuvaa, että nyt tehtäisiin vääriä asioita tai huonoa työtä. Hänestä asia on päinvastoin. Palvelut ovat varsin hyviä ja työntekijät osaavia, kumpiakin vain on liian vähän tarpeeseen nähden.

Uudet työtavat käyttöön

– Meillä on paljon erilaisia hoito- ja palvelumuotoja käytössä lastensuojelussa. Onko meillä vastaavasti tutkimustuloksia niiden toimivuudesta?, Olin kysyy. Hän haluaisi, että eri hoito- ja palvelumuotoja voitaisiin jatkuvasti tutkia tehden vertailevaa arviointia. Tulosten perusteella voitaisiin palvelujärjestelmässä hyödyntää toimivimpia muotoja. Erityisen tärkeää on, että palveluita kehitettäessä otetaan huomioon sekä palvelun käyttäjien että heidän kanssa työskentelevien näkökulmat.

Olin näkee uusille toimintamalleille mahdollisuuksia

– Kasvatuskumppanuus voisi olla uusi tapa tehdä lastensuojelutyötä. Mielestäni ennalta ehkäisevä lastensuojelutyö pitäisi saada entistä enemmän mukaan kouluihin ja päiväkoteihin. Esimerkiksi nuoriso- tai perhetyöntekijä voisi työskennellä kouluissa. Tarpeen vaatiessa nuoriso- tai perhetyöntekijä voisi ratkoa nuoren ja hänen perheensä ongelmia heti niiden ilmaantuessa ja lähellä perheen arkea.

Lapsuus kuuluu lapsille

– Lapsien tulee saada olla lapsia mahdollisimman pitkään. Usein lapsuus loppuu nykyisin liian aikaisin, Olin sanoo.

– Vastuu lapsista ja nuorista on ensisijassa vanhemmilla, mutta jokainen meistä tarvitsee joskus apua. Avun ja tuen saanti ei saa olla riippuvaista yksittäisten ihmisten hyväntekeväisyydestä tai tahdosta auttaa. Lastensuojelussa tarvitaan toimivia ja järjestelmällisiä palveluita, hän linjaa.

– Eriarvoisuus lasten välillä kasvaa. Perheen tulot ja varallisuus vaikuttavat liikaa lasten mahdollisuuksiin. On esimerkiksi harrastuksia, joihin ei keskituloinenkaan perhe ainakaan helposti lastaan kustanna. Tästä syntyviä ongelmia pitää ehkäistä, hän jatkaa. Harrastustoimintaan osallistuminen vaikuttaa positiivisesti lapsen ja nuoren kasvuun.

– Jos haluamme lastensuojelun kuntoon, tarvitsemme kaikki oleelliset faktat pöytään, asialle omistautuneita päättäjiä ja kansalaisten tuen. Niiden, jotka kokevat lasten aseman tärkeäksi, kannattaa vaaleissa äänestää sellaisia ehdokkaita, jotka asiaa ajavat, Olin sanoo painokkaasti.

– Lasten asema yhteiskunnassamme määrittelee sivistyksemme tason, hän lopettaa.

Äiti älä väsy!

Viimeaikaiset mediassa paljon kuohuttaneet äitien tekemät lastensurmat ovat olleet järkyttävää luettavaa.Oliko tekijä puhtaasti paha vai uupunut, masentunut ja väsynyt äiti? Tapaukset ovat herättäneet koko Suomen pohtimaan, kuinka tällaista voi edes tapahtua. Se on kysymys, johon emme ehkä koskaan tule saamaan vastausta, joka edes jossain määrin kykenisi selittämään tapahtunutta.

Muistan itse hyvin, kuinka ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen heräsin siihen todellisuuteen, mitä elämä ja arki pienen vauvan kanssa on. Olin aina ajatellut, ettei elämän tarvitse muuttua lapsen syntyessä, vaan lapsi tulee osaksi elämäämme. Olin pahasti väärässä siinä, ettei elämä muuttuisi. Lapsen syntymä muutti alkuunsa koko elämänrytmin ja myöhemmin koko elämän ja jopa oman itseni. Jatkuva valvominen pienen vauvan kanssa ja katkonainen uni, tuo kidutuskeinonakin käytetty kombinaatio, saa helpostikin ihmismielen järkkymään.

Vauva-aika oli mielestäni jokseenkin ristiriitaista aikaa. Samalla, kun olin onneni kukkuloilla ja rakastuin lapseeni päivä päivältä syvemmin, vaadittiin fyysiseltä kestävyydeltäni äärimmäistä jaksamista. Jaksamista, johon ei etukäteen voinut mitenkään valmistautua. Perheemme oli kuitenkin onnellisessa asemassa, koska läheisemme muodostivat ympärillemme vahvan tukiverkoston. Koska meillä vanhemmilla oli tarpeen vaatiessa mahdollisuus levätä, jaksoimme nauttia kasvavasta ja kehittyvästä taaperostamme. Jos voisin, soisin jokaiselle vauvaperheelle kaiken heidän tarvitsemansa tuen.

Myöhemmin toisen lapsen syntymäni jälkeen tilanne oli toisenlainen. Elin yksin kahden lapsen kanssa ja vauva ei ollut niin sanotusti helpoimmasta päästä. Useampi kuukausi meni jokseenkin ”sumussa”, koska vauva piti minua hereillä yötä päivää. Muistan vieläkin ne hetket, kun ajattelin, että jos saisin nyt nukkua edes kymmenen minuuttia, niin antaisin mitä vain. Nyt jälkikäteen mietin aidosti, että mitenköhän sitä silloin oikein jaksoi ja selviytyi?

Sen kaikki tiedämme, että on normaalia, että vauvaperheessä väsyttää, mutta yliväsyneenä tervejärkisenkin mieli voi hetkittäin synkistyä. Ennen väsymyksen muuttumista musertavaksi, pyydä äiti apua. Jo yksikin hyvin nukuttu yö saa ihmeitä aikaan ja auttaa jaksamaan pienen vauvan kanssa.

Olen vahvasti lapsiperheiden kotipalvelun lisäämisen kannalla vanhempien jaksamisen tukemiseksi, sillä kaikilla perheillä ei ole sellaisia tukiverkostoja, joilta he tarpeen vaatiessa voisivat pyytää ja saada apua. Kotipalvelun pitäisi olla saatavilla helposti ja tarvittavaksi ajaksi. Näin yhteiskunta voisi tukea pienten lasten vanhempia jaksamaan. Ennen kuin asia saadaan kuntoon, auttakaa ympärillänne olevia pienten lasten vanhempia. Tarjotkaa tukeanne ja tyrkyttäkää sitä vaikka puoliväkisin. Joskus avun vastaanottaminen voi olla hankalaa, koska silloin ikään kuin myöntää oman haavoittuvuutensa ja myytti täydellisestä äitiydestä kärsii. Äidit olkaa rohkeita ja pyytäkää tarvittaessa apua. Äidit älkää väsykö!

Ps. Kirjoituksessa olevat viittaukset äitiin voisi yhtä hyvin muuttaa viittauksiksi isiin tai vanhempiin yleensä. Koska viimeaikaiset julkisuudessa käsitellyt ikävät tapaukset ovat olleet äitien tekemiä, päätin osoittaa kirjoitukseni nimenomaisesti äideille.